28. huhti, 2013

Myyjäiset

Olin eilen töissä myyjäisissä Jaanan työpaikalla. Jostain kumman syystä minulle oli nakitettu kirjojen myynti, kuten jo monena vuotena peräkkäin. Tämä ei ole onneksi niin kuuma homma, kuin sitten joulun edellä oleva varusteiden pukeminen.

 

Jaana valitteli, että ostin taas liian monta kirjaa. Vastahan sitä perjantai-iltana tehtiin aukkoa yhteen kirjahyllyyn. Ostimme vain 12 kirjaa, joka on historian saatossa niitä pienempiä määriä.

Silloin kun oli myynnissä kokkikirjasto, niin määrä liikkui paljon suuremmissa määrissä.

 

Sain eilen ostettua kolme taidekirjaa, joista olen kaikista innostunut. Aloittelin illalla Arianna Stassinopoulos Huffingtonin "Picassosta" kertovaa kirjaa. Kirjaa on aika raskas lukea, koska aiheet vaihtuvat nopeasti. Kuitenkin kirjassa vilisee niin monta kuuluisaa taiteilijaa, että kirjaa on pakko

ahmia. Picasso, Matisse, Derain, Brague, Utrillo, Jacob, Rousseau, Lautrec takaavat sen, että kirja on mielenkiintoista luettavaa. Tosin vasta 118 sivua on takanpäin, joten siveltimenvedot jatkuvat varmasti pitkään. Myös kirjoista ja huutokauppaluetteloista tuttu pariisilainen taidekauppias Vollard seikkailee kirjan sivuilla. Miestä, jota Picasso tituleerasi maailman kauneimmaksi naiseksi. Olen aina rakastanut tämänkaltaisia kirjoja, missä liikutaan Pariisin kapeilla ja haisevilla sivukaduilla. Myös Jama Joanowitzin "New Yorkin orjat" ja Victor Bockrisin kirja "Andy Warhol" löysivät tiensä kirjahyllyymme. Ensi viikko on siis mukavasti pelastettu.

 

Kuvassa:

Le Corbuser 1887-1965

Stockholm Moderna museet