30. touko, 2013

Maailmanennätys

Eilen koululaiset tekivät onginnan maailmanennätystä ympäri maata. Eniten koululaisia osallistui Valkeakoskella, jossa heitä oli 474. Yhteensä onkijoita oli ympäri maata 8485. Maailmanennätyksen hyväksymisestä päättää myöhemmin Guinness World Records Limited. Päivän tarkoituksena on tehdä kalastusta tunnetuksi luontoharrastuksena.

Päivässä oli menoa ja meininkiä. On todella hieno asia, että nuorille opetetaan urheilukalastuksen alkeita. Tämänkaltaista toimintaa pitäisi saada ehdottomasti lisää. Olin paikalla kuvaamassa viitisen tuntia. Oli ilo katsoa miten innostuneita nuoret olivat. Pojatkaan eivät kinanneet ja riidelleet, kun kaikki keskittyivät innostuneina kalastukseen. Oppilaat saivat myös esitteen eri kalalajeista.

Lähes kaikki saivat ainakin jotain kalaa. Salakkaa, ahventa ja kolmipiikkiä. Muutamia todellisia kiljahduksia koettiin päivän aikana. Eräs poika sai elämänsä ensimmäisen hauen. Päivän kovimmat kiljahdukset koettiin, kun erään pojan lasikuituvapa oli aivan mutkalla, kuhan toimesta. Mahtava suoritus. Onnittelut kaikille osallistujille.

Olisitte nähneet ne sadat iloiset ilmeet päivän aikana. Niissä oli aitoa iloa. Varmasti moni näistä nuorista kokeilee kalastusta myös tämän kesän aikana.

Tilaisuus oli varmasti ponnistus myös järjestäjille. Vapaaehtoisia kalastuskummeja tarvittiin paljon. Näiden lisäksi runsaasti vapoja, onkilaitteita ja syöttejä. Onkilaitteita piti rakentaa koko ajan lisää. Vapaaehtoiset joutuivat koville, kun kymmenet kädet pyysivät apua madon laitossa tai kalan pois otossa. Monelta koululaiselta se kävi itsestääkin.

Hienoa Suomen Vapaa-ajan kalastajien Keskusjärjestö ja Kalatalouden Keskusliitto. Onnistuitte tekemään päivästä koululaisille ikimuistoinen. Mukana myös eduskunnan kalakerho ja MMM.

Opettajille tiedoksi. Minulla on satoja kuvia. Ottakaa yhteyttä, jos teillä on tarvetta kuvista. Niin ja jatkakaa hienoa ja antoisaa harrastusta. Siitä voi tulla joillekin elämäntapa, kuten minulle.