12. kesä, 2013

Sulkia

 

Aivan joka päivä ei tule vastaan lahjakkaita uusia uistimentekijöitä. Ei vaikka kuinka etsisi. Enemmänkin kopio kopion kopioita. Tämän takia jokainen uusi lahjakas tekijä on otettava ilolla vastaan. Tämän vuoden aikana on Markku Kemppainen lyönyt itsensä läpi. Nimi on toki jo tiedetty aikaisemminkin. Mutta nyt maalattujen mallien rinnalle ovat tulleet kalannahasta ja sulasta tehdyt mallit. Ne näyttävät turmeltuneemmankin harrastajan silmään  hyvältä. Parhaiten silmämunan saavat värähtelemään ne mallit, joissa on käytetty useampaa sulkaa rungossa. Mukana on paljon kotimaisia riistalintuja. Fasaania, pyytä ja riikinkukkoa. On siinä ollut vääntöä, että sulat ovat totelleet ja käyttäytyneet siivosti vaapun rungolla. Jäämme seuraamaan mielenkiinnolla tätä tekijää ja tulevia metkuja.