15. heinä, 2013

Antiikkimessut

Viikonloppu meni mukavasti antiikkimessuilla. Lauantaina kävimme antiikkimessut Billnässissä ja

sunnuntaina Fiskarsissa. Toki messut olisi voinut myös yhdistää, mutta koiran kanssa se oli liian hankalaa. Vaikka olimme liikkeellä heti aamusta, niin aurinko porotti säteineen taivaalla kuumeisena, kuin Vincent Van Goghin taulussa.

 

Paljon oli taas tavaraa tarjolla. Oli virkistävää tutkailla eri tavararyhmiä. Monenlaista tavaraa oli laidasta laitaan. Oli sisustajalle, keräilijälle ja lavastajalle. Antiikkia, vintagea, retroa ja tulevaisuuden antiikkia. Näytillä oli myös pappamopoja. Hallittua tavarakaaosta. Varmasti jokaiselle jotakin, oman maun mukaan.

 

Kummat olivat paremmat messut? Vaikea sanoa, molemmissa oli hyviä elementtejä. Molemmista tuli ostettua jotakin. Toisessa ostokset sai kaivaa syvemmältä. Luulenpa, että tällä kertaa ostaja oli valveutuneempi, kuin myyjä. Sehän tuo onnistumisen tunnetta. Tosin kuka niitä tuhlattuja kilometrejä jaksaa laskea, vaikka pitäisi. Suuremmista ostoksista pystyin hät hätää pidättäytymään. Muutama esine jäi mieleen. Ainakin Billnäsissä oli leppoisampi ilmapiiri.

 

Tuttujakin tuli tavattua ja tapaamisia sovittua. Näyttää siltä, että näille messuille tulee lähdettyä ensi kesänäkin.