22. tammi, 2014

Marsipaania

Berliinissä huomasimme pienen marsipaanipuodin. Itse en ole mikään erityinen marsipaanin ystävä. Kuitenkin oli virkistävää nähdä alan erikoisliike. Suomessa en muistaakseni koskaan ole nähnyt marsipaaniin erikoistunutta liikettä. Sen sijaan Lyypekissä olen katsellut upeita erikoisliikkeitä ja heidän mielenkiintoisia ikkunoitaan. Lyypekissä marsipaania on valmistettu jo 1700-luvulla.

 

Aivan niin vanha ei kuitenkaan Wald Koningsberger Marzipan osoitteessa Pestalozzistrasse  54 a  Charlotteburg ole. Kuitenkin salainen resepti on 1900-luvun alusta. Paul Wald perusti liikkeen 1947. Joten kunnioitettava ikä tuollakin liikkeellä jo on. Perustamisvuosi on aika mielenkiintoinen. Sodan runtelemassa Berliinissä ei varmaankaan ollut helppoa panna erikoisliikettä pystyyn. Kuitenkin liike on ollut samassa osoitteessa koko ajan.

 

Suosittelen Waldin liikettä ja marsipaanin ystävät voivat myös tilata Wald tuotteita. Mantelimassaa, tomusokeria ja ruusuvettä. Siitä syntyy marsipaani. Kaikki Waldin tuotteet on valmistettu käsityönä.