22. maalis, 2014

Urheilukalastusmessut

Kävimme eilen Jaanan kanssa urheilukalastusmessuilla Tukholmassa. Ensin lento Arlaan ja sieltä junalla kohti Kistamässan. Olimme jopa oven takana tuntia ennen avaamista, joten siinä ehti hörpätä aamusumpit viereisessä kahviossa.

 

Yllätyin positiivisesti messujen koosta.  En tiedä mikä oli parasta, mutta kokonaisuus oli todella hyvä. Kaikki osa-alueet onginta, vetouistelu, heittokalastus, perhokalastus olivat hyvin edustettuina. Kumikalaa oli tuutin täydeltä. Esittelijät olivat ystävällisiä. Perhonsidontaroad oli todella hyvin toteutettu. Ehkä parikymmentä eri sitojaa sitoi eri kategorioiden perhoja.. Yhden vanhoihin kalastusvälineisiin erikoistuneen osaston löysin. Meillä oli tietysti hauskaa keskustelle keräilyn hienouksista. Olin messuihin todella positiivisesti yllättynyt.

 

Iltapäivällä kiersimme keväisessä Tukholmassa. Tuuli oli kova, mutta suojassa aurinko oli herkullisen lämmin. Yritimme National Museumiin. Paikka oli remontissa ja suunta uuteen osoitteeseen. Museon näyttely uudessa paikassa oli todella huono ja pettymys suuri. Aivan hukkaan heitettyä aikaa. Niinpä teimme uuden nopean päätöksen lähteä lelumuseoon. Valinta pelasti museo-osuuden, sillä lelumuseon kanssa toimi myös raitiovaunumuseo. Todella hauska museo, jossa oli todella paljon nähtävää. Leluluja oli paljon, muttei parhaiten laitettu esille. Museokokonaisuus oli kuitenkin erinomainen ja paljon näkyi tyytyväisiä naamoja. Asiakkaat oli otettu hyvin huomioon. Varmasti lauantaina olisi todellinen vilske päällä, kun nytkin oli niin paljon ihmisiä.

 

Museosta lähdimme kävelemään keskustaan päin. Södermalm vaikutti todella rauhalliselta ja modernilta asuinalueelta. Puhuimme, että saimme uudenlaisen kuvan todellisesta Tukholmasta. Poikkesimme matkalla muutamiin kahviloihin, joten olin naama messingillä. Tullessamme keskustaan oli sellainen tunne, että tämähän on nähty jo 1960-luvulla. Tylsiä ketjuliikkeitä vieri vieressä.

 

Olimme lentokentällä muutamaa tunti ennen lähtöä. Oli aikaa ottaa nokoset, mutta oli vain turhan kylmä. Koneessa oli sitten hyvä ottaa syvällisemmät unet, jotta jaksoimme ajaa Seutulasta kotiin. Olipa mukava pikareissu ja katkaisi mukavasti kevään odotusta.