27. touko, 2014

Suuri kalastuskirja - Koko perheen opas

Viime viikolla ilmestyi Suuri kalastuskirja, koko perheen opas. Kirja on näppärä opas koko perheelle. Kirjan avulla jokainen pääsee helposti vapakalastuksen alkuun. Kirjan alussa perehdytään turvallisuuteen vesillä. Tästä olen aika ylpeä, sillä monessakaan kalakirjassa ei mietitä näitä asioita. Tämän jälkeen käydään läpi onginta, pilkintä, heittokalastus, vetouistelu, perhokalastus ja soutukalastus. Yleisimmistä kalalajeista on kuvat ja kerrotaan niiden kalastuksesta. Kirja on mielestäni myös päivitetty tähän päivään siten, että myös kalojen suojelu ja hyvinvointia mietitään. Myös erilaiset tarpeelliset solmut käydään läpi.  Yhtenä tärkeänä teemana on luonnon kunnioitus. Kirjan lopussa käydään läpi kalojen perkaus ja kalaruuat. Sivuja 224.

 

Kirja on saanut mielestäni hyvän vastaanoton, sillä suuretkin jälleenmyyjät ovat mainostaneet kirjaa. Se on mainio asia, sillä uskon, että monelle perheelle on kirjasta hyötyä. Jos kirjan avulla tulee uusia innostuneita urheilukalastajia, niin olen siitä todella iloinen. Kirjassa on selkeät ja laadukkaat kuvat. Voin suositella kirjaa myös lahjaksi koulun päättäville. Hinta n. 29 euroa. Kesä on parasta kalastuksen aikaa.  Nautitaan siitä vavan varressa.