9. kesä, 2014

Suojaa silmät

On upeaa, että televisiosta tulle nuorille suunnattuja kalastusohjelmia. Niitä ei ole koskaan liikaa. Kannattaa kuitenkin kaikissa kalastusohjelmissa keskittyä myös perusasioihin. Turvallisuus ja luonnon kunnioitus ovat perusasioita. Niistä ei tingitä.

 

Silmät suojataan aina kalassa. Vaikka et opettaisi lapselle mitään muuta kalastuksesta, opeta, että hän pitää aina suojalaseja päässään. Muuten ei pääse kalastamaan.  Tämä koskee myös aikuisia. Olit sitten ongella, heittokalassa, vetouistelemassa tai perhokalassa, niin silmät pitää suojata.

 

Tiedän, että olen tylsä ja ehkä kalkkiskin. Paasaan tästä kuitenkin kuolemaani asti. Lasisilmällä ei ole kiva katso auringonnousuja. Liian monelle kalastajalle on koukku jäänyt silmään. Suojaa siis silmäsi, oli sitten ilma mikä tahansa. Facebookissa on ollut liikaa kuvia, jossa koukku on keskellä silmää. Se on silkkaa tyhmyyttä ja ajattelemattomuutta. Rauhaa.