14. maalis, 2012

14.3.2012

Tänään kuulimme kuinka Suomi rajoittaa lohenkalastusta Itämerellä. Keskeytys koskee vain Ahvenanmaan etelänpuolista aluetta Itämerellä. Suomenlahti ei siihen luonnollisesti kuulu.

 

Säätelyllä halutaan turvata lohen nousu omalle rannikolle.

 

Eikö tärkeintä olisi turvata lohen nousu omaan kotijokeensa kutemaan? Eikö tästä taaskaan ole ministeriössä huolissaan? Suomalainen lohipolitiikka näyttää jatkuvan samanlaisena hamaan tulevaisuuden valomerkkiin asti. Tästä ei pelasta meitä edes Räsänen.

 

Onneksi kevät on tulossa ja lumi sulaa silmissä. Viime viikonloppuna näin viiden joutsenen parven,

kun olin kuvaamassa SM-pilkissä. Avovesikausi lähestyy kutkuttavasti. Toivottavasti edes muutama lohi pääsisi jokeenkin asti. Ettei tarvitsisi päätään hakata patoseinään. Lohellekin tulee pääsärky

niin kuin meille urheilukalastajille suomalaisesta lohipolitiikasta. Onneksi voimme äänestää omilla vahvuuksillamme ja huristaa taas kerran kohti Norjan lohijokia. Kyllä nekin eurot oli mukava Suomeen jättää. Ei vaan tunnu ministeriölle kelpaavan.