10. heinä, 2014

Kuvausta

Neljä päivää putkeen kuvausta. Eilen ratikkamuseossa. Tänään erikoisluvalla kuvaamassa eräässä museossa. Vähän outoa oli mennä museoon takaoven kautta. Ei aivan ollut rento olo. Oli vähän samanlainen tunne, kun norsulla posliinikaupassa. Piti varoa, ettei häntä osunut mihinkään. Kuitenkin lopputulos saavutettiin. Kaikkia kuvia ei saanut onnistumaan. Ei vaikka toinen oli kameran takana variksenpelättimenä ja piti farkkutakkia valosuojana. Muutama kohde jäi harmittamaan. Nuo museoiden kohdevalot ovat pahoja vihollisia kuvaajalle. Samoin lasinläpi ei ole kaikista helpoin kuvata. Toki sekin on parantunut huomattavasti vuoden aikana. Kaikkea ei kuitenkaan saa kuvattua, vaikka kuinka temppuilisi.

 

Huomenna kuvaamaan maaseudulle posliinia ja lauantaina sekalaista tavaraa Tampereelle. Kuvia pitää olla riittävästi, ettei kirjan taittovaiheessa ole pulaa materiaalista. Muuten ottaa pattiin ja rankasti.