6. syys, 2014

Buy it now

Olen käyttänyt viime aikoina paljon Buy it Now nappia Ebayn huutokaupoissa. On mukava painaa tuota nappia, kuin silloin tietää varmasti voittavansa kyseisen kohteen. Jossain tavararyhmissä on niin paljon tavaraa, ettei järkevä selailu ole mahdollista. Niinpä käydessäni tuotteita käytän Add to watch list  painiketta. Tällöin saan muistiin omalle sivulleni mielenkiintoiset kohteet. Halutessani ostaa tuotteita, käyn vain omaa muistilistaa läpi. Usein ostan samalta myyjältä useamman kohteen, joka vähentää postikuluja.

 

Viime aikoina olen ostanut paljon tavaraa "Suurta keräilykirjaa" varten. Nyt olen ostanut tavaraa

pienpainatteista kertovaan lukuun. Paljon on pitänyt miettiä sitä, mitä ostaa. Jäähän nämä tavarat minulle. Vähän samanlainen olo, kun aloittaisi keräilyn alusta. Siinä on hyviä ja huonoja puolia. Mahtavia fiiliksiä, mutta samalla myös hämmentyneitä oloja. Näitäkö minä alan nyt kerätä?

 

Buy it now toimii myös myydessä. On mukava herätä aamulla, kun huomaa tehneensä yöllä nukkuessaan kauppaa. Rahat ovat vielä tulleet yöllä tilille. Helpompaa ei kaupanteko voi olla. Tosin onhan tuotteiden hankkimisesta ja tietojen syöttämisestä tietokantaan paljon vaivaa. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kaikkea uutta vielä tullaan keksimään. Näin se maailma muuttuu.