9. syys, 2014

Lundgrens

Kaksi kalastusvälineliikettä olivat aikoinaan lähes vierekkäin. Lundgrens ja Leidesdorffs fiskeredskap. Molempien osoite oli Storkyrkobrinken. Katu on sama missä yleensä Ruotsin kuninkaalliset vihitään kirkossa. Me urheilukalastajat tunnemme kadun nykyisin Lundgrenin haukivieheistä, sillä liikkeessä on yksi pohjoismaiden parhaimmista haukiviehe valikoimista.

 

Molemmat liikkeet olivat aikoinaan kuninkaan hovitoimittajia. Carl Larsson suunnitteli aikoinaan molempien liikkeiden julkisivut, jotka ovat nykyisin Ruotsin kansallismuseon kellarissa. Minulle Lundgrenin kauppa on aika nostalginen, sillä olen vieraillut liikkeessä ensimmäisen kerran polvenkorkuisena 1960-luvun alussa. Kaukana ei ole se, että paikka olisi ollut ensimmäinen kalastusliike jossa vierailin. Kuitenkaan aivan tarkkaa muistikuvaa ei ole. Lundgrens liike on perustettu Gustav ja Elise Lundgrenin toimesta 1892. Kannattaa poiketa. Myy myös St Groix-vapoja.