24. loka, 2014

Rattijuoppoja

Raiskaajia on jo vuosia kohdeltu Suoessa silkkihansikkain, vasten kansan tahtoa. Nyt rattijuopot ovat liittymässä samaan kategoriaan. Olemme saaneet lukea lehdistä, kuinka rattijuopot ovat kieltäytyneet puhaltamasta poliisien ratsioissa, vedoten itsekriminointisuojaan. Tämä tuntuu aivan tolkuttomalta. Aivan kuin rattijuoppojen kuolemantuottamukset eivät olisi lapsensa menettäneille perheille jo muutenkin raskaita. Heidän vetoomuksensa rattijuoppojen rangaistusten koventamiseksi tuntuvat kaikuvan tyhjään metsään. Heidän lukiessaan tämän kaltaisia viestejä lehdistä tuska lapsen turhasta kuolemasta on varmasti kiduttava. Suomessa tehdään ratsioita muutenkin aivan liian vähän. Kiinnijääneet rattiojuopot joutuvat usein vain tekemään yhdyskuntapalvelusta muutamia kymmeniä tunteja johonkin yhdistykseen.

Eikö olisi jo aika lopettaa rattijuppojen paapominen. Miten 20 kertaa rattijuoppoudesta kiinnijäänyt ei ole vankilassa? Eikö törkeästä rattijuppoudesta voisi aina tuomita auton valtiolle. Suurin osa kansasta haluaisi koventaa rattijuoppojen tuomioita. Eikö kansa ole tässä asiassa muka oikeassa? Muuten poliisit eivät tee enää ratsioita. Sen jälkeen piripäät ja rattijuopot kylvävät liikenteessä tappavaa tuhoa. Kohta ei kukaan halua mennä liikenteeseen humalaisten sekaan.

Onneksi kansanedustaja Kari Tolvanen haluaa korjata vinoutuneen tilanteen. Hänen mukaansa pitää lähteä asiaa ajamaan vastuunkantoisia kansanedustajia joka eduskuntapuolueesta. Muutenhan tässä ei ole mitään järkeä. Olisi aika saada jo alkolukot kaikkiin autoihin. Auto ei käynnistyisi jos olet nauttinut aineita. Se olisi satsaus turvallisuuteen ja se säästäisi monen perheen ainoan lapsen. Älkää todellakaan leikkikö asian kanssa. Jos otat, et aja.