26. maalis, 2012

Ruokaa

Viime päivinä olemme tehneet Jaanan kanssa ruokaa ja ottaneet niistä kuvia. Erilaisia kalaruokia. Ihan tavallisia perusreseptejä. Oikeita suomalaisia makuja. Varmasti tuoretta. Kuka tarvitsee ulkomailta tuotua kalaa, kun omassa maassa on niin paljon hyviä kalalajeja? Haukea, silakoita, kuhaa ja siikaa. Madetta ei enää saanut oli sesonki jo ohi. Silakkakampelatkin maistuivat mahtavalta. Tänäänkin tulee syötyä rääppiäisiä jääkaapista. Elämän tarkoituksenhan voi kiteyttää helposti kolmeen sanaan: syö, nuku ja kalasta.

 

Ruuan kuvaaminen on siitä mukavaa, että ensi kuvataan ja sitten syödään. Kuvat tulevat kalakirjaan. Pitäisiköhän tehdä vielä kirja suklaasta, leivoksista ja jäätelöstä? Saisi syödä herkkuja joka päivä. Koitetaan kuitenkin vielä keskittyä noihin kalakirjoihin. Ei makeaa mahan täydeltä. Onhan tuo vatsa jo nytkin kovin pinkeenä.