25. helmi, 2015

Arabia

Vanhankaupungin suvannon rannalle Toukolaan perustettiin 1873 Arabian tehdas. Tehdas perustettiin ruotsalaisen Rönstrandin keramiikkatehtaan toimesta. Tehtaan johtoa kiinnosti päästä tullivapaasti Venäjän markkinoille. Luvan antoi keisarillinen senaatti.

Yhtiö pääsi hyvin vauhtiin ja teollisuusnäyttelyissä ulkomailla alkoi tula yritykselle palkintoja. Hopeaa saatiin Pariisin maailmannäyttelyssä 1872 ja kultaa Pietarin maailmannäyttelyssä 1882 ja Pariisissa 1900. Esineistöä suunniteltiin pääasiassa ruokahuoneeseen ja keittiöön, mutta myös saniteettitilat ja makuuhuone saivat omat esineet luetteloihin. Suunitteluun otettiin mallia japanilaishenkisestä sisustuksesta ja jugendista. Tuotenimiä olivat Iris, Korsi, Singapore ja Sammalruusu. Myös englannista otettiin mallia Fasaani-astiastoon, joka oli yksi suosituimmista ja pitkäaikaisimmista malleista tuotannossa.

Kuvan tornileimaa käytettiin vuosina 1917-1927. Tuolloin tehtaan omistus siirtyi suomalaisille.