11. maalis, 2015

Kultaseppä Pekuri

Tulevan huutokaupan satoa on myös Juho Hesekiel Pekurin lohilusikka. Tämä on siitä mielenkiintoinen uistin, että tässä on mukana myös Oulun vanha kaupunkitunnus "lohi". Oulu oli aluperin majakenttä, josta myöhemmin kehittyi kaupunki. Pekuri oli ahkera kultaseppä, jolla oli liikkeet Oulussa, Jyväskylässä ja Rovaniemellä. Hänen liikeessään toimi kaksi kisälliä ja viisi oppipoikaa. Oulussa liike toimi osoitteessa Kirkkokatu 23. Tuohon aikaan myös silmälasit ja nenäprillit myytiin Juho Pekurin liikkeestä. Kultaseppä kiinnitti myös tekohampaat. Tuotteisiin kuuluivat uistimissa lusikkauistimet, kaksoiskalat, lipat ja käyräuistimet. Pekurin kultasepän pöytä on esilla Pohjois Pohjanmaan-museossa.