10. touko, 2015

Juhlia

Vietetty äitienpäivää eri paikoissa. Sääli, etteivät kaikki voineet viettää päivää samassa paikassa. Niin se elämässä menee vain. Onneksi kuitenkin, että neljä sukupolvea ovat yhtäaikaa elossa. Vanhemmallakin sukupolvella on vielä jotain, joka tulee selkäytimestä. Pitäsikö keittää kahvia tai laittaa ruokaa on toinen. Liikuttavaa on se, ettei en'' ole kahvinkeitintä missä keittää kahvia, eikä liettä missä laittaa ruokaa. Kuitenkin ajatushan se tärkeintä on. Toinen hämmästyttävä asia oli ruusu. "Tuossa juuressa on kuollut oksa". Niinpä tarkkaivanen silmä ja mielikin muistaa vielä jotakin. Lähtiessämme ajamme aina Puukäpylän läpi. Alkaa olla siellä kaunein aika vuodessa. Kohta kukkivat sireenit ja puut ovat hehkeimmillään.