16. touko, 2015

Kalamaraton

Kalamaraton Kotka ja Helsinki pyörähtivät tänään klo 12.00 käyntiin. Ainakin Kotkassa 10 lajia oli saatu reilusti alle tunnissa. Tunnelmaa riitti myös Honkaluodon lähtöpaikalla. Tavan mukaan paikalla oli runsaasti joukkueita. Hyvä asia oli se, että eri ikäisiä kilpailijoita oli mukana joukkueissa. Saa miten kilpailussa käy ja tuleeko yöstä kovinkin kylmä? Ainakin viime yö oli aika kolkon kylmä. Villasukat ovat Kalamaratonissa aina kova juttu.

Itse olen jättänyt jo tämän kisan kisakentät. Kuitenkin innolla ollaan kisan tunnelmassa mukana. Haikeudella muistelen ihka ensimmäistä Kalamaratonia. SIitä on jo kauan aikaa. Kalamaratonissa on tullut vastaan aivan pimeitä hetkiä, mutta myös loistavia onnistumisia. Melkein voisi kisoista kirjoitttaa oman kirjan. Kisaintoa kaikille joukkueille.

Kuvassa Kalervo Tolppanen ja kisasta tänään saatu kirjolohi aivan kisan alkumetreillä.