18. heinä, 2015

Perhosia

Perhoset olivat vamaankin minun ensimmäinen keräilykohde. Ehkä sitä ennen tuli haalittua sarjakuvia ja toisista kirjoista tuli hankittua kaikki julkaisut. Perhoset olivat kuitenkin ensimmäinen harrastus, joka tuntui keräilyltä. Päivällä juostiin pitkäpussisen haavin kanssa mantuja ja mäkiä. Saalis oli aika heikko kaaliperhosia, sitruunaperhosia ja suruvaippoja. 

Kaikista jännittävintä oli pyydystää perhosia öisin superlon ansoilla ja valoansalla lakanan kanssa. Supelon kastettiin olutliemeen ja sitä perhoset tulivat nautiskelemaan humaltuen hilpeästi. Kaikista parasta aikaa oli syksy, kun isot kiitäjät ilmestyivät tummeneviin öihin.

Perhosten keräilystä olisi saattanut tulla elmänpituinen harrastus. Kuitenkaan kukaan ei opettanut ja neuvonut. Kirjallisuutta ei ollut paljoakaan ja vitrrineitäkin olisi vaikea saada. Kuitenkin harrastus jätti hyvät muistot ja pohjusti tuleviin keräilyharrastuksiin.

Kuva Biodiversity Heritage Library.