19. heinä, 2015

Taide

Moni on sitä mieltä, ettei taidetta tarvittaisi ollenkaan. Minulla taas on sellainen tunne, etten pystyisi elämään ilman taidetta. Joka viikko on saatava annos taidetta ja kulttuuria. Muuten kroppa voi pahoin. Taidetta on niin monenlaista. Kerrostumia kerrostumien päällä. Uutta ja vanhaa maalia sekaisin. Tummia ja kirkkaita sävyjä. Ihmiset ilmaisevat tunteitaan taideteoksissa. Taidekäsitys on laajentunut paljolti viime vuosina ja uutta taidetta on syntynyt kiihtyvällä tahdilla. Vaikka pidän myös vanhasta taiteesta, tuntuvat monet uudet tyylisuunnat raikkailta tuulahduksilta. Pitää oikein välillä miettiä miten ne on tehty ja miten tyylisuunta on syntynyt. Kaikki on kiinni uskalluksesta. Uskalletaan yrittää, eikä pelätä epäonnistumista.  Uusi tähti syntyy, kuin juhannusruusu kesäyön valoisina tunteina.

Kuva Q Thomas Bowler. Big Heart of Art, 1000 Visual Mashups.