5. elo, 2015

Kantaaottavaa ympäristötaidetta

Kuka muistaa vielä BP öljykatastrofin 20.4.2010, kun öljyporauslautta syttyi palamaan ja mereen lorahti vähän suurempi määrä öljyä. On arvoitu, että viisi miljoonaa barrelia öljyä valui mereen ja 12 ihmistä sai surmansa. Yhdysvaltain rannikolla oli valtava osuus rannikkoa kalastuskiellossa onnettomuuden jälkeen. Kalat ja linnut eivät kiittäneet, eivätkä varmaankaan merivirtakaan.

Toivottavasti Suomenlahdella ei tapahdu öljyonnettomuutta tankkereden johdosta. Koiviston sataman jälkeen liikenne on kasvanut merkittävästi Suomenlahdella.

Kyllä puhtaalla vedellä on valtava merkitys. Tänäkin vuonna sitä on osannut arvostaa, kun on käynyt Atlantilla ja Tenolla. 

Minulla on myös decoy kyseisestä tapahtumasta. Oranssi lieriö, jossa teksti BP. Sen  on vääntänyt tietysti Keminmaan Matisse. Onko tuostakin jo viisi vuotta? Niin vaan se aika harppoo nopein askelin.

Kuva: Thierry Ehrmann.