6. marras, 2015

Sote golfia

Hallitus oli pelaamassa golfia. Avaukset olivat pahasti hakusessa. Lyönnit karkasivat ulos väyliltä ja palloa haettiin bunkkereista, vallihaudoista, karheikosta ja vesiesteistä. Kierroksella Sipilä sai tuloskortista kuolemattoman ajatuksen "18 sote aluetta". Stubb yritti selittää, että se Par on tällä väylällä 5. Soini pelkäsi tippuvansa golfkärryn kyydistä takapenkiltä ja hän oli valmis mihin vain, kunhan ei mentäisi uusiin vaaleihin. Niissä jytkyn tilalle voisi tulla low lambada. Sipilälle ei auttanut mitään, vaikka asiantuntijat sanoivat, että max 12 sote aluetta. Se on vähän sama kuin Pohjois-Koreassa. Vaikka kenraalit sanoisivat mitä, niin diktaattori päättää ja tekee ratkaisunsa. Kenraalit ovat ihmeissään, että mihin meitä sitten oikein tarvittiin. Onneksi palkka kevensi valtion taloutta.Lähipeli ratkaisee, joten neljä uljasta golfaajaa on pitänyt jälkipelejä valtioneuvostossa. Putit ovat jääneet lyhyiksi tai kiertäneet reikää pahasti. Happamen näköisiä miehiä, ei siihen auta uusi putti, eikä kahvikaan. Naiset on ajettu kotiin twiittaamaan. Heitä ei näissä kinkereissä tarvita. Tsyssenkin viikset väpättävät ja Tiilikaisen katse seisoo. Aamulla ratkeaa miten golfkerhon käy. Ei hyvältä näytä, talous sakkaa ja peli takkuaa.

Kuva: John Fisher.