7. joulu, 2015

Jälkimaininkeja

On hienoa miten tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ottanut huomioon veteraanit ja lotat itsenäisyyspäivänä. Sillä he ovat ensisijaisesti mahdollistaneet suomalaisten vapauden. Oli ilahduttvaa nähdä lottapukuja ja kuulla veteraanien laulua. Yllättävän hyvässä kunnossa vielä monet, mikä lämmittää erityisesti mieltä. Kaikki eivät ole sitä ja toivottavasti he saavat arvoistansa kohtelua elämänsä viimeisinä vuosina.

Suvaitsevainen vasemmisto taas riehui Töölössä. On raukkamaista riehua itsenäisyyspäivänä ja heitellä poliisia kivillä. Poliisilla oli kuitenkin tilanne hyvin hanskassa. Ainakin jossain filmissä paikanpäällä kilisi, mikä kertoo siitä, että ikkunoita tai auton ikkunoita on rikottu. No näidenkin riuhujien joukossa voi olla uusi Nalle Wahlroos, joten osa vaihtaa kelkan suuntaa jossain vaiheessa. Nallella voisi olla nykyisin aika vähän asiakkaita, jos hän olisi nuorena saannut toteuttaa hurjimmat visionsa. Kuitenkin aika paljon yhteiskunnan varoja menee näiden nykypäivänä riuhuneiden piripäiden taltuttamiseen. Ei ymmärrystä.