28. joulu, 2015

Lepo

Tein eilen seuran lehteä 18 tuntia. En tiedä miksi oli taas vaikeaa, vaikka puolet oli tehty jo aikaisemmin. Tänään vielä aamuyöstä yritin oikolukea. Äsken lehti lähti säköisenä painoon. Viimeistään keskiviikkona pitäisi olla jäsenillä. Pitää aina välillä kysellä motivaation perään. Ehkä sitä on vielä tallella, koska en ole kokonaan heivannut sen tekemistä. Tosin voisin hyvin luopua siitä, kun tietäisin jollakin olevan intohimoa siihen ja tekevän sitä seuraavat 10 vuotta. Kuitenkaan koskaan ei ole tyytyväinen. Lehdestä voisi tehdä niin paljon paremmankin. Se vaatisi kuitenkin satsaamista useammalta jäseneltä. Enemmän juttuja ja laajempi otanta. Tallennustyö olisi tärkeää. Samoin seuran pitäisi saada vanhoja pienpainatteita, joita julkaisisimme lehdessä.

Juitenkin tässäkin lehdessä oli paljon sellaista asiaa, mitä ei ole koskaan vielä kirjoitettu. Eli jäähän tuosta ainakin muistijälki tulevaisuuden keräilijöille. Tänään jatkan työntekoa, mutta huomenna tiukka museokierros, sekä jonkun pikarukapaikan testaus. Varmaankin silloin käynti Hietaniemen hallissa.