6. helmi, 2016

Kekkonen

Maaseudun tulevaisuus kirjoitti tänään kuinka Väyrynen sanoo olevansa Kekkonen(Facebook päivitys). Niin ja pressan vaaleissa Paavo oli kuninkaallinen. Satuin heikkona hetkenä katsomaan eilen Väyrysen tiedotustilaisuuden. Paavo oli yksi äänessä. Kyllä siellä toimittajatkin kyselivät kysymyksiä. Heille ei kuitenkaan oltu annettu mikrofoneja, joten ääntä ei kuulunut. Näin tiedotustilaisuudessa puhui vain yksi ja ainoa oikea Paavo. Muut olivat hiljaa. Jotta asia ei olisi yksinkertainen aikoo Paavo olla kahdessa puoluessa yhtäaikaa. Samoin hän tulee kohta Brysselistä takaisin eduskuntaan ja Keminmaalla hän aikoo osallistua kokouksiin Keskustalaisena. Paavosta on niin moneksi. Siinä Paavo oli oikeassa, että eilisessä tidotustilaisuudessa tuntui palaavansa aikakoneella takaisin 70-luvulle Kekkosen aikaan. Devalvaatio Paavo puhui ja Kremlin kellot kumahtelivat.

Kuva kuninkaallisista istuimista; Mattias Hallberg/Flickr.