25. kesä, 2012

Juhannus

Juhannus on taas kerran takanapäin. Juhla oli taas kerran maineensa veroinen ja sain viettää sitä kalastuksen, hyvän ruuan ja erinomaisen seuran parissa.

 

Sain nauttia kalastuksesta täysin rinnoin. Kalastin ahvenia pienillä vaapuilla ja jigeillä.

Parhaat vieheet olivat Vissi, Habanero, Jurmu ja Seniori. Eniten ahvenia tuli Habanerolla ja Vissilla.

Kaikista suurimmat ahvenet tulivat taas kerran Jurmun Hotalla. Tankkasin niitä erädivari Kaltsun osastolta Riihimäen Erämessuilta. Drop Shot jigitkin antoivat jonkun kalan. Vielä pitää kuitenkin  niillä harjoitella. Habaneron sammakot antoivat hyvin kalaa. Yhden tunnin ajan metallilappuinen korkista tehty pätäkkä oli täysin pitelemätön.

 

Ahvenet eivät tulleet helposti. Niiden eteen piti tehdä kunnolla töitä. Syönti oli kolme päivää huonoa, mutta parani erittäin paljon sunnuntaina rankan sateen jälkeen. Kilon raja ei mennyt rikki, mutta ei kuitenkaan kauaksi jäänyt. Yli puolen kilon ylityksiä oli runsaasti.

 

Berkleyn NanoFil uni-filament siima toimi muuten erinomaisesti. Sillä sai tehtyä huikeita heittoja.

Siiman kanssa hauet tekivät mahtavia ilmaloikkia. Parhaat olivat useita kertoja ilmassa. Olipa hienoja ja märkiä loikkia. Noita voi muistella sitten talvella, kun räntää tippuu maahan.

 

Nautimme juhannuksena pääasiassa suomalaista lähiruokaa. Oli siikaa, Kemijoen taimenta, ahventa, peuraa, hirveä, herkkusieniä, marjoja ja vihanneksia. Nyt alkaakin paras lähiruuan sesonki. On tarjolla riistaa, kalaa, marjoja, vihanneksia,  ja kasviksia. Mahtavaa saa nauttia kaikkea hyvää läheltä. Ei tarvitse syödä kaikkea tehtaissa tuotettua. Kesästä pitää nautti hyvän kalastuksen ja ruuan parissa. Olet sen ansainnut.