9. huhti, 2016

Kisaveikkaus

No niin, nyt on taas perinteisen kisaveikkauksen aika. Paljon on taas tehty töitä, että huutokaupan anti on saatu kasaan. Tällä kertaa on tavaraa valikoitu suuresta tavaramäärästä. Tällä kertaa olen erityisen tyytyväinen siihen, että monelta tekijältä on vaappuja hieno kokonaisuus. On Kari Hirvon kalannahkaa, Risto Asikaisen alkupään Karikoita, Ohtosten mahdottoman hienoja pätäköitä, I.O.Laaksoja, Toivo Koistisen nirhoja, Jorma Kauniskankaan pätäköitä ja perhoja, Erkki Virolaisen pätäköitä ja tauluja, Matti Miikin nirhoja, Harry Vinnin tuotantoa, Markku Kemppaisen tuotantoa  Jouko Niemivaaran vaappuja ja Leo Gunnar Hacklinin LGH-vaappuja. Pienvalmistajien lisäksi on muutama tehdastekoinenkin tuote eksynyt joukkoon.  Hardylta on hienoja perhoja, harvinaisia Creek Chub-vaappuja ja muutama Abun koppakela. Aivan selvää veturia ei huutokaupassa ole, joka selvästi ylittäisi 1000 euron rajan. Kuitenkin paljon hinnakkaita kohteita löytyy, mutta myös edullisia. Väkikin löytää luultavasti huutokauppaan, sillä sen verran hyvä oli eilinen Kauppalehden juttu keräilyseurasta ja huutokaupasta. Pari mahtuisi vielä minibussiin matkalle mukaan. Lähtö ensi perjantaina 15.4 klo 12.00. Osa tulee paikalle lentäen, sillä Oulun lentokenttä on huutokaupan välittömässä läheisyydessä. Seuran jäsenet voivat tehdä ennakkotarjouksia Hannu Koivuselle. Vielä ehtii liittyä seuraan ennen huutokauppaa. Viime aikoina uusia jäseniä on tullut seuraan mukaan runsaasti.

                                                                 

Listalle tuli taas runsaasti numeroita, joten kaikki eivät mahdu listalle, mutta näillä mennään. Kärkipää voi mennä sekaisin miten päin vain, on sen verran tasaista. Nämähän on sitten vain minun löpinöitä, joten jokainen voi tehdä oman listan.

 

1.  kohde 196 Eero Ohtosen pätäkkä. En tiedä, nouseeko tämä miten korkealle, mutta syytä olisi. Joten laitetaan tämä piikkipaikalle. Pätäkässä on niin mahdottoman hieno patina ja ote. Tässä pätäkässä on elämää.

 

2. kohde 32 Erkki Virolainen sammakko kaarnasta 10 cm ja 37 g. Hienot on värit uniikissa pätäkässä.

 

3. kohde 31 Erkki Virolainen pätäkkä "Jokeri" kaarnasta 13,5 cm ja 27 g.. On tässäkin todella onnistuneet värit. Maalaaja ollut huisissa iskussa.

 

4. kohde 28 Jouko Niemivaara uniikki 7 c, 8 g. On vaikea valita parasta Niemivaaroista, mutta tässä on upeat sävyt. Ihanteellinen väri lohelle, jos raaskii veneeseen ottaa mukaan.

 

5. kohde 26 Jouko Niemivaaran Kopio 1952-vaapusta. Numero 2/5.

 

6. kohde263 Rito Räihän mature-sarjaa(oma nimi). Pronssinen pienoispatasas ja painoakin on lähes yhtä paljon, kun ihania kurveja 466 g.

 

7. kohde 231 punainen Creek Chub. Todella harvinainen punainen vaappu. Mielenkiintoista nähdä, mihin tämä nousee ja tuleeko todellista kisaa.

 

8. kohde 38 taulu Erkki Virolainen. Uskaltaisikohan tämä jo laittaa tälle kohtaan. Luulisi Oulussa olevan sen verran hiven metsästäjiä.

 

9. kohde23 Jouko Niemivaara, Jytky kojamaväri. Onpa onnistunut väri.

 

10.kohde 21 Jouko Niemivaara 2/6 koemalli, 6,5 cm.

 

11. kohde 89 Monk-pätäkkä Harry Vinni; Abstraktia taidetta uskalikoille. Tekijä mainittiin eilen Kauppalehden huutokauppajutussa. Tämä kohde ei ole tosikoille.

 

12. kohde 88 Pätäkkä "Anssi" 8,5 cm ja 13,7 g. Kova lohimies Anssi on saanut oman lohivärin. Hieno on maalaus. Kyllä Kemin Matisse osaa, kunhan vaan jaksaa.

 

13. kohde 189, perhokela Hardy  "Longstone" hienossa kunnossa.

 

14. kohde 25 Jouko Niemivaara Rautu-vaappu 7 cm, 7g. Niemivaaran rautu-väri on aina hieno kokoelmassa.

 

15. kohde 151 "Pyyttoni" Markku Kemppainen. Komeaa käsityötä.

 

16. kohde 152 Pikespecial. Tässä kohdassa tamperelaiset nostavat valmiuttaan.

 

17. kohde 140 kultaseppä I.O.Laakso. Yksi hienoimpia yksinkertaisia metallikaloja Suomessa.

 

18. kohde 144 Ilmari Niilekselän Salakoukku-lippa.

 

19. kohde 217 Kali-pätäkkä. Kalin tuote ei koskaan ole noussut huiman korkealle, mutta nyt voisi olla sen paikka. Kali-hiiri on harvinainen ja väri takinkääntäjä.

 

20. kohde 202 Jorma Kauniskangas pätäkkä. Kauniskankaan pätäkät varmaankin jyräävät taas huutokaupassa oikeutetusti.

 

21. kohde 230 Dam-aski ja Ever Ready vaappu. Ketä kiinnostaa todella hieno Damin alkuperäinen rasia.

 

22. kohde 232 mustavalkoinen Creek Chub-vaappu. Upeakuntoinen lasisilmäinen nostalginen vaappu.

 

23. kohde 247 yhteistyö Niemivaara ja Virolainen. Käsinmaalauksen juhlaa. Virolaisen maalaus ja Niemivaaran runko, 75 cm.

 

24. kohde 39 Erkki Virolaisen taulu Karppi. Tämä, kuten Erkin toinenkin taulu on päällystetty pienillä lasihelmillä.

 

25. kohde 30 Erkki Virolainen pätäkkä kaarnaa, 10 cm, 29 g.

 

26. kohde 29 Erkki Virolainen pätäkkä kaarnaa, 14 cm, 50g.

 

27. kohde 206 pätäkkä Jorma Kauniskangas 7 cm, 8,6 g.

 

28. kohde 60. Hardy perho Jock Scott pakkauksessa. Tämä iskemätön Jock Scott on Hardyn pakkauksessa, jossa on sinetti.

 

29. kohde 115 pätäkkä Jorma Kauniskangas.

 

30. kohde 103 pätäkkä Jorma Kauniskangas.

 

31. kohde 108 pätäkkä Jorma Kauniskangas.

 

32. kohde 43 Jesse-vaappu Jaakko Huhti. Tarjolla taas useampi alkuperäinen Jesse-vaappu.

 

33. kohde 46 puulippa Toivo Ikoistinen. Useampi hyvä Koistinen huutokaupassa. Näissä on henkeä.

 

34. kohde 165 Leo Gunnar Hacklin ja hieno foliopintainen LGH. Toivottavasti nämä saisivat ansaitsemansa huomion. Erittäin hyviä LGH värejä tarjolla.

 

35. kohde 241 vaappu Jouko Niemivaara erikoisväri pakkauksessa 22.7.2007 päivämäärällä.

 

36. kohde 243 vaappu Jouko Niemivaara Leevi Special alkuperäisessä pakkauksessa.

 

37. kohde 236 vaappu Jouko Niemivaara 9,5 cm, ärtsyt värit.

 

38. kohde 19 vaappu Jouko Niemivaara "Kuparipannu".

 

39. kohde 238 vaappu Jouko Niemivaara "Rautu", 7,5 cm.

 

40. kohde 244 vaappu Jouko Niemivaara "Vanha Leevi" 6,5 cm.

 

41. kohde 194 jatkopätäkkä Eero Ohtonen. Tässä on elämää 7 cm, 6,6 g.

 

42. kohde 85 pätäkkä KarI Ohtonen. Henoja värisävyjä. Kyllä värejä keksitään, kun on taitoa, halua ja mielikuvitusta.

 

43. kohde 83 pätäkkä Kari Ohtonen 7 cm, 10,2 g.  Samat sanat tässä. Värit voi keksiä myös itse.

 

44. kohde 33 pätäkkä Erkki Virolainen 10 cm, 23g.

 

45. kohde 156 Harry Vinni Filihood. Sherwoodin miehet ovat jälleen vallanneet irkkupubit. Värien helppoa leikittelyä.

 

46. kohde 16 Kari Asikaisen hienosti maalattu KJA-vaappu, varmaankin tuotannon alkuajoilta.

 

47 kohde 153 Harry Vinni pätäkkä "Veitsnikka", upeat värit.

 

48. kohde 91 Harry Vinni ja mielenkiintoinen mutakakku-sarja. Mahtava uusi tekniikka. Näitä maalauksia lohet varmaankin vihaavat. Tästä sarjasta kuullaan vielä.

 

49. kohde 188 Fin-Nor 3 perhokela hienossa kunnossa, upea jarru.

 

50. kohde 100 Kari Hirvo kalannahkainen vaappu. Toivottavasti näillä on ottajansa. Varmaankin tekijän tuotannon alkupäästä.

 

Pitäisi olla helppoa valita 50 kohdetta huutokaupan yläpäästä, mutta se ei vaan koskaan ole.

Jos teette tarjouksia huutokauppaa, varmistakaa kohdenumerot huutokauppalistasta www.vanhaonki.com