2. kesä, 2016

Ilmaa

Raikasta ilmaa kaipaisi näin upealla ilmalla. Kuvassa olevassa taulussa sitä on. Teos on Anders Zornin "Open Air" 1890. Kuvasin sen eilen Ateneumissa. Minulla ei ollut tietoa avoimesta ilmasta, kun olin arkistossa ja parissa museossa. Onneksi dösälle kävellessäni sain avointa ilmaa. Bussi 23 kulki aivan ihmeellistä reittiä. Ei turisteille.

Avointa ilmaa on ollut niillä seuran jäsenille, jotka ovat saaneet jo nousulohia mennä viikolla. Ihmettelen vain, että onko tulevan lohipatsaan oikea paikka Tornio. Sinne ollaan rakentamassa yli 30 m pitkä veistos. Eikö oikea pystytyspaikka olisi Keminmaa? Onhan siellä maamme ainoa kunikaallinen Väyrynen ja toinen lohikuningas Keminmaan Matisse. Eikä valtuusto voisi tehdä aloitteen patsaan pystyspaikan muuttamisesta. Onneksi pystyspaikka ei ole Kalatalouden Keskusliiton eteisaula. Siellä on rysäkuninkaat ja Kepulaisen vanhanaikaisen kalastuspolitiikan puolustajat. Painopiste on saatava lohen vapaalle nousulle jokiin.