4. maalis, 2017

Tenolle

Tenolle on tulossa uusi sääntö ensi kesäksi. Lopullinen hyväksyminen on eduskunnassa napinpainannan päässä. Uudesta säännöstä tulee huono. Moni urheilukalastaja suuntaa Tenon asemasta muille kalapaikoille. Aion kuitenkin mennä katsomaan uutta sääntöä Tenolle. Vielä tänä kesänänä on suuntana Teno, mutta vuodesta 2018 en tiedä. Eniten närästää aikarajoitukset Tenolla. Kädettömät virkamiehet ovat laittaneet tavalliset soutumiehet veivaamaan lohta päiväsaikaan. Parhaat ajat illassa, alkuyöstä ja aamun sarastaessa on varattua paikallista soutajaa käyttävälle turistille. Eli pitäähän soututaidottomille valtion virkamiehille olla etuja. Eihän sitä voi mennä joelle tavallisen rahvaan kanssa. Tämä kaikki tehdään kuitenkin lohensuojelun nimissä. Turistit suuntaavat muille paikkakunnille. Sitten valtiovalta joutuu antamaan lisätukea Utsjoelle lähivuosina. Siinä virkamies sitten ihmettelee mitä tuli tehtyä. Lohi annetaan, sitä ei oteta.

Uskon, että ensi kesänä on vaaleammat Nils Master sävyt muotia. Moni joutuu kaivelemaan aivan uusia värejä pakistaan. Yösoutajalle se on huisin kova paikka. Vuosikymmenten kokemukset joella valuvat hukkaan.