13. elo, 2017

Ukkosta

Aikamoinen möyrynä oli eilen illalla. Vähän keihäänheiton finaalin alkua ennen alkoi ilma tummua, sataa ja tuulla napakasti. Kohta jo paukkui kovaa, mutta ukkonen meni aika nopeasti meidän ohitse. Kuitenkin Matinkylässä oli tapahtunut kovempia juttuja, kun vedet oli tulleet tyminällä markettiin sisälle. Jatkoimme kotona pimeässä jännittävän keihäsfinaalin katselua. Tero Pitkämäki suoriutui tehtävästään erinomaisesta, mutta tällä kertaa sekään ei riittänyt. Keihäänheiton taso on vaan noussut niin huimasti ja kohta intilaisia ja afrikkalaisia tulee urakalla kilpailuun mukaan. Kisa on joka lajissa yleisurheilussa noussut niin, että mitallt Suomeen ovat harvemmassa ja harvemmassa. Naiset juoksevat jo monessa lajissa kovempaa, kuin suomalaiset miehet. Eurooppalaisetkin voittajat alkavat olla yhä harvemmassa.

Kuva: Flòra Sóos.