27. elo, 2017

Roskat

Ilta-Sanomat kirjoitti osuvasti roskista. Nuoriso oli juhlinut Herttoniemessä ja Suomenlinnassa ja jättänyt jälkeensä huikean määrän roskaa ja muuta paskaa. On se ihmeellistä, ettei pidetä paikkoja puhtaana. Samanlaista meno on jopa kansallispuistossa, vaikka ei onneksi yhtä pahaa. Merkitytyillä reitillä on roskaa ärsyyntymiseen asti. Onneksi syvällä metsissä ei näe enää sitten paljonkaan roskia. Eilen kyllä poimin metsästä Nuuksiosta yhden Lidlin kuitin. Herttoniemen ja Suomenlinnan tapaukset ovat ollet pelkkää sikailua. Ei näin, häpäisette samalla ne nuoret ketkä eivät todellakaan sotke paikkoja. Roskat pitää viedä sinne roskikseen, eikä heittää pikin ja poikin. Silti meno on ihan yhtä kovaa. Luoto ja ympäristö on sentään suurin elää kannatteleva voima. Se piäisi myös cityvihreiden tiedostaa.

Kuva: Simon Brass