8. loka, 2017

Urheilukalastusmuseosta

Kalastusmuseo, urheilukalastusmuseo tai mikä nyt nimi sitten olisikaan. Kävin katsomassa eilen yhtä tilaa. En kyllä sisältä, vaan ihan vaan ulkoapäin. Vähän pelottavaa, mutta tuli tunne, että siinä se voisi olla. Ajattelin, että pari juttua puuttuisi. Ei puuttuneet, vaan kaikki oli niin kun haaveilin.

Maanantaina pitää alkaa koittaa viedä asiaa eteenpäin, jos vuokra on edes yhtään kohtuullinen. Vielä iso kyinen pelto on kokonaan kynnettävänä. Voi käydä huonosti, mutta pakko on ainakin yrittää. Voi kun saisi edes 10 % siitä, mitä Päijänne-talo sai aikakoinaan tukea, niin homma olisi hallussa ja kunnon museo pystyssä. Tavaraa olisi sitten esillä aivan eri mittakaavassa. Ei halli tyhjänä kaikuisi. Uskon, että intohimostakaan ei olisi koskaan puutetta.