10. tammi, 2018

Suomea rakentamassa

Ylen presidenttiehdokkaiden vaalitentit ovat taas alkaneet. Paavo Väyrynen on ollut taas oma itsensä. Itseään kehuen ja muita haukkuen. Presidentti Sauli Niinistön ohella hän haukkui myös presidentti Martti Ahtisaaren. Paavo on syntynyt Paavoksi, eikä muuta voi. Hän tuskin osaisi rakentaa yhteistyötä kenenkään kanssa. Väyrynen yrittää kaivaa naftaliinistä vanhoja salaliittoteorioitaan. Kuitenkin hän hermostui tentissä, kun toimittaja kysyi kassakkaappisopimuksesta ennen Holkerin hallitusta. Paavo ei myöskään ymmärrettävästi puhu hallituksissa ajamistaan devalvaatoista, jotka aiheuttivat monille yrittäjille suuria menetyksiä heidän otettuaan valuuttalainaa. Ei Paavohan muistaa vain itselleen mieluisat asiat. Vaikka Laura Huhtasaari on monissa ajatuksissaan Väyrysen peesissä, oli hänkin selvästi raikkaampi ilmestys, kun Breznevin aikakautta edustava Väyrynen. Ehkä sinne Huhtasaaren ehdottamaan totuuskomissioon pitäisi ensimmäiseksi valita tentattavaksi Väyrynen.