14. touko, 2018

Pettymyksiä

Eilen piti tehdä töitä, mutta päivä menikin sairastellessa. Hyvin ei mennyt Lissabonissakaan, kun Euroviisuja hoilattiin. Suomen sijoittuminen toiseksi viimeiseksi oli iso pettymys varmaankin ainakin Ylessa. Jättisatsaus ja menestys suli rusinaksi. Ei tullut gloriaa vaikka jo etukäteen jo sitä melkein varmana hekutettiin. Varmaankin silloinkin piti voittaa, kun Kojo Tai Pave Maijanen viisulavalla olivat.  Tämä on vähän sama, kun uudet politikot. Heihin uskotaan siihen saakka, kunnes arki alkaa hallituksessa. Samalla tavalla nyt kävi Euroviisuissa. Ei tullut menestystystä kansalta, eikä asiantuntijaraadilta. Silti Aalto veti ihan hyvin, mutta nyt ei vaan kokonaisuus kolahtanut ja uponnut. Esitys oli aika laskemoitua jo useamman kerran nähtyä hömppää... Sielukkuus puuttui.  Suomalaiset vaan eivät menesty kovin usein Euroviisuissa. Kuitenkin yrittämisestä pitää antaa pointsit, mutta ehkä kaikki oli jo ennalta tehtyä. Heräsin katsomaan Euroviisuja vasta loppupuolella. Vaikka voittaja olisi ollut kuinka huono, niin se pitää ainakin sanoa, että voittajahoilauksessa oli tehty sanoissa ja niiden riimityksessä töitä  aika paljon. Euroviisut on kuin lätkän MM-kisat. Uudet kilpailut on jo onneksi vuoden päästä. Kuten Mertaranta sanoisi "mitä ihmettä sieltä on tulossa". Vuoden kuluttua voi taas hehkuttaa, kuinka Suomi on suurin voittajasuosikki, tai sitten nukutaan Kojon sanoin taas pommiin.

#euroviisut #saaraaalto # yle #lissabon #artokojo #pavemaijanen #menestys #eurovisionsongcontest #eurovision

Katutaide kuva: Chrisopher Czermak.