19. syys, 2018

Muistiviikko

Näin muistiviikolla olisi hyvä, jos kaikki muistaisivat ja kaikki tekisivät muistiystävällisiä tekoja. Muistitestejä tarvittaisiin eduskunnassakin. Niin muistamattomia monet ovat oli sitten kysymyksessä oma asuinpaikka tai Tiitisen lista. Työuupumuksestakin on puhuttu ja hyvä niin. Onko kuitenkaan yrittäjä uupumuksensa kanssa koskaan samassa asemassa kuin kansanedustajat. Saako yrittäjä jäädä silloin pois, kun uupumus iskee. Saa, mutta uupumus voi olla sen jälkeen vieläkin kovempi. Se on ainakin varmaa, ettei yrittäjä voi ajaa taksilla sairaslomalla muiden piikkiin, kuten Jani Toivola. Hän onnistui saamaan kasaan taksilaskuista 22000 euroa. Loistava suoritus, siihen ei varmasti moni pysty. Päälle vielä pokkana lausunto, että se oli ekoteko. Kansalle se olisi ollut ympäristörikos.Vielä lisää kilometrejä niin Guinsessin ennätyskirja saa uuden suomalaisen nimen. Onneksi kansa maksaa. Tänään lehdet kertoivat, kuinka Supon Ex-päällikkö Seppo Tiitinen kertoi ettei hän muista yhtään nimeä kuuluisalta Tiitisen listalta- Vielä päälle pokkana lausuma, ettei Itä Saksa ollut vakoilussa iso tekijä. Pokka pitää, onkohan hänellä hienokin teekalusto? Eli samaa poliittista roskaa edelleen. Tai ei ihan. Vihreiden kannatus sulaa kuin ensilumi Kiilospään tunturilla.

#ensilumi #vihreä #eduskunta #supo #seppotiitinen #yrittäjä #guinnessworldrecord #pokka #teekalusto #kansanedustaja #janitoivola #kiilospää #tunturi #sairasloma #kansa #itäsaksa #ekoteko #ympäristörikos #teekalusto

Kuva: Konrad Förstner.