7. loka, 2018

Fat Lizard

Eilen syömässä pitsaa Fat Lizardissa. Ravintola sijaitsee Otaniemessä. Ei kuitenkaan mikään tonnikalan tottuneen opiskelijan ravintola. Trendikäs paikka missä oli avaruutta ja runsaasti myös ulkopaikkoja kesäksi.

Otin alkupalaksi friteeratuja heinäsirkkoja. Vaikka ekaa kertaa söin sirkkoja, upposi ne nopeasti naamariin. Yllättävän mielyttävä kokemus. Vaimokin maistoi pari, mikä oli yllätys. Ei kuitenkaan haukkunut makua mitenkään.

Söimme pääruokana pitsat mitkä oli vamistettu puuulla lämmitetävässä uunissa. Kyllä oli upean makuinen pitsa. Vähän enemmän makua ja pohja oli ihan huippu. Vaimon mielestä ehkä paras pitsa ikinä. Joku osaa siis valmistaa vielä maistuvia pitsoja, eikä roiskeläppiä. Vahva suositus.

Espooseen mahtuisi tälläisiä paikkoja paljon enemmänkin. Eli paikkoja missä olisi hyvä ruoka ja tilaa asiakkaille myös ulkona. Tällaisia paikkoja olen todella kaivannut Espooseen. Ison Omenan ravintolamaailma ei jätä muistijälkiä maistuvasta ruokailusta, vaan sopii kiireiselle shoppaajalle tai elokuvissa piipahtavalle. Fat Lizard on paljon enemmän. Tuskin maltan odottaa ensi kesää ja pihamaalla tapahtuvaa ruuan savustamista.

#fatlizard #otaniemi #ravintola #pitsa #pizza #sirkka #friteerattu #heinäsirkka #puuuuni #espoo #isoomena #ravintolamaailma #savustus #ruoka #tonnikala #alkupala #tonnikala #maku #roiskeläppä