2. joulu, 2018

Kauppahallissa

Kävimme eilen Jaanan kanssa Arabian museossa aamulla. Sielä oli muutamia todella hienoja esineitä. Sitten otimme auton suuntimeksi Hakaniemen hallin. Autolta halliin hipsiessä meinasi tuuli laittaa meidät kumoon kadun pintaan. Se oli varsin jäätävää menoa. Hallissa oli kuitenkin todella lämmin ja hyvä tunnelma parissa kohtaa hallia. Ihan kuin olisi ollut isommassakin kauppahallissa ulkomailla. Tuotteet oikein huokuivat laatua ja tuoreutta.

Tuo väliaikainen halli tuntuu toimivammalta ja paremmalta kuin vanha halli. Mitähän kauppiaat pitävät muutosta. Haluavatko takaisin vanhaan halliin vai kelpaisiko uusi paikka. Tuon väliaikaisen hallin voisi siirtää myöhemmin suoraan Espooseen. Kyllä varmasti kelpaisi. Täällä ei ole yhtään kauppahallia. Muutenkin kohta ei taida täällä olla kuin halal-lihaa ja tofua. 

Kyllä halli on mahtava paikka tehdä kauppaa silloin, kun kauppa käy. Me ostimme eilen kahta erilaista kalaa kahdesta puodista. Kuha ainakin oli mahtavan tuoretta. Tänään syödään sitten savukalaa. Olisi kyllä mahtava juttu, kun olisi kauppahalli ihan kodin lähellä. Silloin ruuan ostaminenkin olisi monta astetta mukavampaa.

#arabianmuseo #kauppahalli #tofu #halalliha #espoo #halli #ruoka #tuoretta #kala #savukala #kuha #tuore #lähiruoka #kajfranck #kremlinkellot