11. kesä, 2019

Leipää

Minun mielestäni pieniä leipäkauppoja pitäisi olla Suomessa huomattavasti enemmän. Mielestäni häviämme leivässä ainakin Ruotsille, Tanskalle, Norjalle, Saksalle ja Ranskalle. Siellä leipäkulttuuri on ihan erilaista. Leipäkultturi kannustaa pieniä leipomoita toimimaan ja kehittämään toimintaansa. Mielestäni jotain on jotain yhteiskunan rakenteissa vikana, kun pieniä leipäkauppoja ei Suomessa juurikaan ole. Se kertoo ennen kaikkea byrokratiasta. Yrittäminen ei kannata, eikä pienyrittäjyyttä ei ymmärretä Suomessa. Virkamiehet eivät voi korvata kivijalkayrittäjiä. Leipä pitäisi myödä tuoreena, lämpimänä, ilman muovipusseja. Hintakin pitäisi olla kohtuullinen. Kaikista parasta olisi, jos leipä ja muut leipomotuotteet tehtäisiin liikkeen takahuoneessa. Näin tuoretta leipää valmistuisi koko ajan liikkeen aukioloaikana. Se olisi oikeanlaista ilmastotorjuntaa. Tuore maukas leipä haettaisiin läheltä jalkaisin. ilman pakkausmateriaaleja. Mukana olisi myös maku ja se antaisi hyvänolon tunnetta asiakkaalle koko päiväksi. 

Eikö kukaan ole tässä maassa huolissaan, että pienten yrittäjien määrä vähenee koko ajan, mutta virkamiesten määrä vain jatkaa kasvamistaan. Virkamiehiä ei voi syödä, vaan he syövät pienyrittäjiä. Muutama uusi virkamies kuihduttaa takuuvarmasti muutaman pienyrittäjän.

#leipä #leipomo #yrittäjyys #yrittäjyyssuomessa #leipomotuotteet #leipä #liikkeentakahuone #asikas #imastotorjunta #maku #maukas #toureleipä #lämminleipä #virkamies #virkamieskuihduttaa