7. marras, 2019

Gallup

Tänään Yle julkaisi aika kovan gallupin. Perussuomalaisten kannatus on noussut jo yli 23%. Eroa toisena olevaan Kokoomukseen on jo lähes 6 % ja vihreisiin jo lähes 9%. Tuo ei ole sinänsä mikään ihme. Vaikkei puolue ole esittänyt mitään ihmeellistä on puolue puhunut selkokieltä, mitä kansa on ymmärtänyt. Vähän aikaa sitten epäilin, että heidän suosionsa voi nousta yli 25%. Kohta pitää alkaa nostaa jälleen oletusavoa, muttei ihan vielä. Sinänsä 30% kanntus ei olisi mitenkään aivan tavatonta. Tosin puolueessa on sen verran mukana propellipäitä, että mitä vain voi tapahtua. Kuitenkin nyt meno on kyin myllypelissä, mylly auki, mylly kiinni. Demarit eivät edes ymmärrä mitä nyt tapahtuu.

Nyt kyllä voi onnitella myös Keskustaa. Se ei ole enää ainoa Suomen hallituksen kriisipuolue. Nyt myös Sdp on sitä ja Antti Rinne on kriisipääministeri. Varmasti Paasirannassa kuluu tänään paljon tupakkia ja möly käy. Veikkaan, että kohta Keskusta tai Demarit muuttavat politiikan suuntaa ratkaisevasti. Vihreät eivät voi sitä tehdä, koska ovat huumehöyryissään ilmastokuopassa henkseleitään myöten. Ohisalon huumelausunnot tuskin nostavat puolueen kannatusta. Eikä Vasemmistoliitonkaan hallitustaival ole hävittäjäostoineen ruusuilla tanssimnista. Lisäksi Kristillisten kannatus saattaa alkaa kohta nousemaan. Mikään ihme ei olisi, jos Rinne ja Demarit heittävät kohta pyyhkeen kehään. Sirpa Paaterokaan ei tiedä onko tulevaisuus kohta 1, x vai kaksi. Rinne saattaa ilmoittaa, että hänen sairautensa on uusiutunut ja hän joutuu jäämään eläkkeelle. 

Eli tällä hetkellä on Suomen politiikka hyvinkin mielenkiinoista. Kohta tapahtuu jotakin mullistavaa ja se on ihan varma.

#demarit #anttirinne #gallup #pääministeri #suomenhallitus #vasemmistoliitto #vihreät #hävittäjäostot #huumehöyryt #mariaohisalo #kokoomus #puolueenkannatus #henkselit #ruusuillatanssiminen #ilmastokuoppa #sairaus #kristillisdemokraatit #kristilliset #tupakka #paasiranta #sirpapaatero