21. elo, 2020

Gallup

Viikolla tuli taas uusi Gallup. Siinä Persut olivat ottaneet demareiden etumatkaa kiinni. Luultavasti nämä puolueet kisaavat tiiviisti kunnalisvaalien voitosta. Kolmantena oleva Kokoomus on jämähtänyt paikoilleen, kun nekkukarkki. Kokoomus liikaa kumartelee joka suuntaan. Teema koti, yrittäjyys ja isänmaa riittäisi sille, mutta ei. Puolueen puheenjohtaja on kuin kiltti puudeli. Sitä on kiva vähän rapsuttaa, mutta tosipaikan tullen se jätetään Sttoryvillen sähkötolpaan kiinni yksinään. Joka paikkaan ei voi pyllistellä, jos haluaa pärjätä.

Jos persujen pakka pysyy vain jotenkin kasassa, niin silti voi yhä odottaa kärkipaikkaa kunnallisvaaleissa. Kuitenkin suu pitää pitää tiukasti kiinni, eikä möläytyksiä saa tulla. Vaikka persläpi on erittäin tyhmä sanamuoto eduskunnassa on se esimerkiksi sallitumpaa vihreiden puheenjohtajalle kuin persuille. Ero on selvästi siinä kuka sanoo ja sen ymmärtää hyvin lehdistökin.

Hallitus kertoi nojaavansa vaalikauden alussa tiukasti tutkimustietoon. Nyt tutkimustieto ei enää kelpaa kuin pitäisi alkaa säästämään. Tämä hallitus ei kyllä pysty säästämään, vaan velkaa otetaan nyt oikein olan takaa. Ei ole siis mkään ihme, että hallitus pysyy kasassa, kun yhteisiä tikkreita jaetaan hiekkalaatikolla kilpaa sulle mulle periaatteella. Silti velanotto voi vielä koitua hallituksen tappioksi kunnallisvaaleissa, vaikka viikonloppuna Demarit juhlivat vielä Tampereella.

#hallitus #gallup #kunnallisvaalit #puudeli #kokoomus #storyville #eduskunta #tutkimustieto #velanotto #suomellevelkaa #hiekkalaatikko #persut #demarit #eduskunta #tampere #vihreät #persläpi #lehdistö #hallituksensäästöt