10. marras, 2020

Jengiytymistä

Tänään on kohistu koko päivän sosiaalisessa mediassa jengiytymisestä. Hesari kirjoitti, kuinka pääkaupunkiseutua piinaa 100-150 pääasiassa ulkomaalaistaustaisen nuorten joukko (erikokoisia ryhmiä, jossa pääasiassa poikia, mutta myös tyttöjä), jotka ryöstää teräaseilla rahaa tai arvotavaraa saadakseen huumeita.  

Ministerit ovat olleet kovin kiireisiä, eivätkä ole ehtineet antaa tänään lausuntoja. Tuntuu naivilta, että ongelmat olisivat heille uusia. Ruotsi on varoittanut Suomea tekemästä samoja virheitä kuin he. Politikot eivät ole nähneet rikollisuuden kasvua, vaikka poliisille se ei tule mitenkään yllätyksenä. Samaan aikaan otetaan yhä enemmän maahanmuuttajia, vaikka ei ole mitään taetta heidän työllistämisestään. Politikot ovat aivan  sokeita, jos eivät muka tiedä Euroopan ongelmista Ranskassa, Belgiassa, Saksassa, Hollannissa ja Ruotsissa. Aivan samat ongelmat ovat tulleet Suomeenkin epäonnistuneen maahanmuuttointegraation seurauksena. Meillä tuntuu, että ongelmat ratkeavat rahalla, mutta ne vain lisäävät niitä. Jo nyt on kuulunut tarinoita perheistä, jotka ovat muuttaneet toisille paikkakunnille jengien ja heidän väkivaltansa takia eri lähiöissä. Nämä ovat aivan liian suuria toimenpiteitä perheiden turvallisuuden takia.

#jengit #jengiväkivalta #teräaseet #huumeet #belgia #ranska #hollanti #saksa  #ruotsi #suomi #lähiöt #rikollisuudenkasvu #sokeatpolitikot #maahanmuutto #intergraatio #perheidenturvallisuus #hesari #helsinginsanomat #työllisyys