1. helmi, 2021

Pormestari

Kirsi Piha ja Wille Rydman ovat asettuneet Kokoomuksen pormestariehdokkaiksi Helsingissä. Kumpikaan ei oikein vakuuta minua, kun haetaan Helsingin pormestarivirkaa. Tosin ei ne ehdokkaat vakuuta oikein muillakaan. Kun tänään kuunteli Helsingin nykyistä pormestaria Jan Vapaavuorta, niin Kokoomuksen olisi pitänyt pyytää häntä polvillaan asettumaan vielä kerran ehdolle Helsingissä. Rydman on vielä turhan nuori ja Piha on ollut turhan kauan poissa politiikasta. Ehdolla on myös liikaa naisehdokkaita ja äänet jakautuvat. Kokoomuksen sijoitus voi olla vaaleissa Helsingissä mitä vain 1-4 välilä. Järeämpää ehdokasta tarvitaan, jos kaupungin ykköspaikkaa halutaan tavoitella. Kuitenkin vaaleista tulee varmasti mielenkiintoisimmat vuosikymmeniin.

Vain neljän puolueen ehdokkailla voi olla realistiset mahdollisuudet voittaa Helsingissä. Ne ovat Demarit, Vihreät, Kokoomus ja Perussuomalaiset. Itse löisin vetoa eniten Demareiden tai Perussuomalaisten puolesta. Vihreät tavoittelee ykköspaikkaa, mutta heidän menestykseen en millään jaksa uskoa kaiken eduskunnan syksyisen sekoilun jälkeen.

#kirsipiha #willerydman #pormestari #helsinginpormestari #janvapaavuori #politiikka #kokoomus #vihreät #demarit #perussuomalaiset #järeämpiehdokas #ykköspaikka #kuntavaalit #naisehdokas #eduskunta #eduskunnassa #eduskunnankäytävillä #pyytääpolvillaan