24. marras, 2012

Vatsa kurisee ja pidot paranee

Seuraavan kerran, kun vatsani kurisee kuuluvasti, aion huutaa sille "trendipelle ole hiljaa, etkö kuullut mitä Risto Mikkola kirjoitti". Mikkolan mukaan trendiallergikot pakottavat muutkin syömään huonosti. Erityisesti häntä harmittavat laktoosi-intolerantikot. Hänen mielestä

he voisivat nauttia ravintolan mukaisia ruokia ehkäisemällä oireensa niihin tarkoitetuilla lääkkeillä.

 

Valitettavasti nuokin on kokeiltu, mutta ne eivät minun kohdallani toimi. Mikkola unohtaa, että nämä sairaudet ovat aiheuttaneet hänen edustama ruokateollisuus. Valitettavasti niihin sairastuvien määrä kasvaa  Suomessa koko ajan. Mielestäni Mikkola pääsisi helposti eroon meistä häntä ärsyttävistä asiakkaista. Hän merkitsisi ruokalistaan tekstin: kaikki ruokamme sisältävät laktoosia. Sama teksti nettisivuille, niin johan väärien asiakkaiden määrä alkaisi vähentyä. Näin hän saisi edustamansa ravintolan helposti motitettua ei toivotuilta asiakkailta.

 

Ikävintä hänen kommenteissaan oli se, että nyt on taas vaikeampi kertoa omasta erikoisruokavaliostaan, kun monet luulevat, että tuo vaan ihan leikillään on "trendiallergikko".

Ihan minä  huvikseen juon kalliimpaa maitoa ja olen syömättä monessa paikassa herkkuja. On tämä niin kivaa. Varsinkin silloin, kun joutuu juoksemaan vessaan ja kaikki vessat ovat varattuja.

 

HK ja pidot paranee.