4. maalis, 2022

Suunnitelma

Museoiden pitää varmaankin alkaa tekemään kohta turvasuunnitelmia sodan takia, sillä viime viikot ovat olleet sen verran epävakaita. En tiedä mihin Ateneumin kansallisaarteet lähtisivät sodan sattuessa.Tuskin pelkäästään Orimattilan varasto riittäisi.

Toisen maailmasodan aikaan tilanne oli päällä taidealalla. Pariisissa Louvren taideaarteet siirrettiin maaseudulle turvaan luostareihin ja muihin paikkoihin natseilta. Taulun nimeä ei kirjoitettu pakkausten päälle. Niissä oli vain erivärisiä palloja kertomaan teoksen arvosta. Mona Lisa sai kolme punaista palloa, joka keroi, että kysymys oli maailman aarteesta. Yksityisten ja juutalaisten taideaarteista natsit veivät yli 30%. Saksassa natsit polttivat ja myivät rappiotaidetta, mikä ei yhtynyt heidän silloisiin taidekäsityksiiin.

Pommituksissa tuhoutuu korvaamattomia taideaarteita, varsinkin juutalaisten yksityisistä kokoelmista. Ukrainassa on Kiovassa monta Unescon maailmanperintökohdetta. Maailma itkee, jos ne tuhotaan. Tietysti ensimmäisen pitää kuitenkin pelastaa naiset ja lapset. Sota on niin turhaa resurssien hukkaamista ja elämän halveksuntaa.

#taideaarteet #kansallisaarteet #ateneum #sota #ukraina #unesco #unesconmaailmanperintökohteet #venäjä #taideala #orimattila #varasto #saksa #louvre #natsit #rappiotaide #toinenmaailmansota #kiova #naiset #lapset #elämänhalveksuntaa #yksityisetkokoelmat #juutalaistenkokoelmat #juutalaiset