2. touko, 2013

Vappu

Meidän vappuumme ei kuulunut ilmapalloja, vappunaamareita, eikä poliittisia puheita. Vierailimme kaverin mökillä kaukana humusta ja mölinästä.

Olin kuullut, etteivät jäät olleet vielä lähteneet. Niinpä mietin, ottaisinko ollenkaan kalastusvälineitä mukaani? Päätin kuitenkin uhrautua ja otin mukaani yhden vavan ja laatikollisen vieheitä. Matkalla katselin järvien jäätilannetta ja huomasin järvien olevan jääkannella varustettuja. Mielialani kuitenkin nousi, kun viereinen järvi lainehti puoliksi vapaana. Kaverin mökillä jäät olivat juuri lähdössä. Mökillä sytytin takkaan tulen ja lähdin työntämään venettä vesille. Järvellä vallitsi aavemainen tunnelma, sillä suuret jäälautat liikkuivat kovan tuulen ansiosta veden pinnalla.

Nautin tietysti täysin riennoin vapaudesta ja tulevasta kesästä. Minulla oli paljon uusia vieheitä testattavaksi. Erilaisia pehmytvieheitä ja pieniä sirittäviä vaappuja suuremmille ahvenille. Vaikka vieheitä olisi kuinka paljon, niin niitä on testattava, että pysyy vireessä. Harmaalokit istuivat jään reunalla ja odottivat ensimmäisiä saaliitaan. Olemmekohan tavanneet jo aikaisempina kesinä? Sen minä olisin halunnut tietää! Myös palokärki naputteli sonaattejaan puunrunkoon. Kuinka innostunut olinkaan kesän ensimmäisistä pitkistä heitoista. Lennä, lennä pidemmälle taivaan ja maan välissä.

Tietysti vappuun kuului myös vappuillallinen. Suussa sulavia makuja. Kyllä muistimme kehua pöydän antimia moneen kertaan. Jälkiruuaksi viime kesän viimeiset kotimaan mustikat rahkassa.
Kylläpä oli hyvää. Myös Netin mielestä kulhon reunoilla oleva mustikkarahka oli hyvää. Kopina oli kovaa ja innostunutta.

Vaikka olimme illallisen jälkeen aivan täynnä, päätimme tehdä vappuajelun. Ajelusta tuli ikimuistoinen. Näimme matkalla seitsemän valkohäntäpeuraa. Yleensä niistä näkyy vain peräpää niiden singahdellessa metsän kätköihin. Nyt neljä peuraa jäi ihmettelemään auton viereen. Olimme paikallamme ja tuijottelimme toisiamme silmästä silmään. Vasat näyttivät hyvin heiveröisiltä emojensa kanssa. Takaisin tullessamme näimme vielä kolme valkohäntäpeuraa.

Yhden havaitsimme vain kiiluvista silmistä. Vaikka ajoimme tiellä, niin se lähti hitaasti löntystelemään tien yli. Siihen se jäi ihmettelemään autoamme tien viereen.

Mökillä vielä kuuntelimme hanhien kevätmuuttoa. Emme nähneet niiden auroja, mutta ääntely oli kovaa. Pari halkoa kaminaan ja nukkumaan. Kylläpä nukuttikin hyvin.

Aamulla nousin ylös 6.09 ja lähdin järvelle. Kuikan kimeä ääni kaikui aamun etsiessä itseään. Aurinko nousi siniselle taivaankannelle. En voinut menettää tätä aamun hetkeä makoilemalla sängyllä.

Perkuupaikalla oli vesi korkealla. Aurinko hyväili niin, ettei sormia palellut yhtään. Perkasin haukia ja siikoja. Ahvenet päästin kaikki takaisin veden valtakuntaan. En raaskinut tappaa komeita ahvenia. Päätin viime vuonna, että lasken takaisin kaikki suuret yli 600 g ahvenet. Niillä on paras geeniperimä. Lee Wulff oli oikeassa sanoessaan, että  hieno kala on liian arvokas pyydystettäväksi vain kerran. Isoissa ahvenissa on parasta se, kun niiden pyrstö heilahtaa viimeisen kerran niiden lipuessa takaisin elementtinsä.

Päivällä maistui taas lounas, vaikkei sitä olisi uskonut. Grillattua ja savustettua kalaa. Aurinko jatkoi keväistä leikkiään ja me istuimme ulkona ja nautimme täysin siemauksin.