30. maalis, 2014

Taitelijat

Olen miettinyt paljon viime aikoina millä nykyiset taiteilijat saisi pysymään pajoillaan. Tuntuu, että he tekevät kaikkea muuta kuin töitä. Lahjattomilla ei niin väliä, mutta lahjakkaat pitäisi jotenkin teljetä pajoilleen. Ehkä pitäisi palata aikaan 1800-luvun lopussa. Silloinhan jokaisella taiteilijalla oli malli, joka oli samalla muusa. Myös naistaiteilijoilla, kuten Suzanne Valadonilla.

Muusien kanssa saattoi aina välillä mennä päiväunille. Kaksosia saattoi syntyä, mutta ei se mitään kasvavilla taidetuloilla saattoi sitten maksella ruokkomaksuja. Näin taiteilija ei lähtenyt pois työpajaltaan. Ei siinä pilkkivapa tullut mieleen, kun pyöritteli mallin kultaisia kutreja. Niinhän on syntynyt lähes kaikki suurimmat taideteokset, joita me nykyisin museoissa ihailemme. Ehkä Paul Cézanne ei ollut sellainen, mutta poikkeus vahvistaa säännön.

Jaa tämä sivu