2. touko, 2014

Meritaimen

Nyt on meritaimen aika parhaimmillaan. Ilmatkin ovat olleet pitkän aikaa suhteellisen suosiollisia ajoittaisia tuulia lukuun ottamatta. Mikäs siis mukavampaa, kun lähteä heittelemään taimenta kevennetyillä tai perhoilla. Ottaahan se meritaimen myös jigiinkin. Kuitenkin meritaimen on uhanalainen, joten maltti on valttia sen pyynnissä. Alamittahan on nyt 60 cm, mikä on erinomaisen hyvä asia. Itselläni tuo 60 cm on ollut alamittana jo monta vuotta. Mitä iloa noista pienistä meritaimenista on. Iso meritaimen on kunnon taistelija. Kunnon meritaimenen taistelun muistaa kymmeniä vuosia. Parhaat omat muistot ovat Ahvenanmaalta. Heräät siihen että hopeinen torpeedo on oman siiman päässä ja hyppii veden pinnalla. Eihän sitä unohda koskaan. 

Kaikki eväleikkaamattomat meritaimenet tulee nykyisin laskea takaisin mereen. Toivotaan, että edes jotkut meritaimenet pääsevät kutemaan ja jatkamaan sukua.

Jaa tämä sivu