23. syys, 2014

Keräilykirja

Viimeiset päivät olen koittanut hankkia kaikkia tarpeellista tulevan keräilykirjan tekoa varten. Tuntuu ettei koskaan ole mitään tarpeeksi. Olen koittanut haalia kuvia, kirjoja, lehtiä ja erilaisia etikettejä. Postileimatkin aiheuttavat harmaita hiuksia. Niitä on niin paljon, että voisi tehdä oman kirjan pelkästään leimoista. Tulitikkuaskien etikettejä on tullut kanssa hankittua aika paljon. Eilen innosti erä osuuskaupan merkki Petsamosta. Etketissa oli aiheena poro ja revontulet. Pitäisi löytää vielä hotelli etiketteja Viipurista. Viipurissa oli aikoinaan sitä jotakin. Sitten olisi sikarivyöt ja makeisten käärepaperit. Eli aika hyvässä pyörityksessä ollaan oltu viime aikoina. Samaan aikaan kauheeta ja mukavaa. Ei onneksi ole tullut aika pitkäksi. Tuleeko keräilyssä koskaan aika pitkäksi?

Jaa tämä sivu