16. helmi, 2015

Kuvasavotta

Kolme päivää käynyt läpi kuvia tulevaan kirjaan. Aina väliin jokunen sarjafilmi, että saa leputettua mieltä. Koskaan ei pidä olla täysin tyytyväinen kuvien määrän, laatuun ja aiheisiin. Kuitenkin aika tyytyväinen saa olla. Aika monessa paikassa on tullut kuvattua ja hyvin monenlaista tavaraa. Kuvaajan vihollisia ovat museoiden kohdevalaisimet ja lasivitriinit. Niidenkin kanssa on vain jotenkin pärjättävä. Suurin osa näistä kuvista menee ö-mappiin.

Paljon löytyy myös kuvia, joita ei tiennyt olevankaan. Ohessa yksi kuva, jonka olemassaolosta ei vielä eilen ollut mitään tietoa. Otettu 2013 Pariisin nukkemuseossa. Kuva ei kuitenkaan pääse luultavasti edes loppukilpailuun kirjan kuvista. 

Keräilijöistä on tullut mielestäni aika persoonallisia kuvia. Keitä on saanut kuvata, ovat olleet kuvissa mielestäni aika luonnollisia. Ehkä poisluikkineista olisi saanut vieläkin ilmeekkäämpiä kuvia. Kuin säikähtänyt peura ajovaloissa. Nyt nukkumaan pariksi tunniksi ja sitten taas kuvien kimppuun.

Jaa tämä sivu