21. kesä, 2016

Doping

Olympialaiset on alkamassa kohta. kuitenkin kulisseissa kuohuu. Pysyvätkö venäläiset urheilijat poissa Riosta. Onko kaikki kaksinaismoralisimia, kun joka maassa sitä tehdään koko ajan. Toisissa maissa hormoneja myydään vapaasti apteekeissa. Onko kissa ja hiirileikki hyödytöntä? Kuka piikittää ja ketä? Nykyään jäädään yhä useammin kiinni olympialaisten jälkeen. Miten jaetaan mitalit uudestaan oikeudenmukaisesti? Raha ratkaisee.

Hauska oli myös venäläisten lausunto dopingista. Suora lainaus; "Doping ei ole ongelma Venäjällä, eikä sitä pitäisi politisoida. Venäläinen hallinto on dopingia vastaan kaikilla tasoilla".

Lausunto on absurdi, mutta samaa sanoisivat varmasti Kenian ja Usan urheilijat. Onko kilpailu dopingia vastaan jo menetetty? Olisiko aika laillistaa doping. Silloinkin lahjakkaimmat pärjäävät ilman sitä. Vai pärjäävätkö? Kuinka moni huippuurheilija on kuollut nuorena? Tutkiiko sitä kukaan? Voitko viedä lapsesi kentän laidalle kilpailemaan hyvällä omallatunnolla. Doping on alkanut jo 1800-luvulla. Toiset doping urheilijat pääsevät asiantuntijoiksi televisioon ja olympiakomiteaan. Tosiet kärsivät pannasta ja häpeästä loppuelämänsä. Missä lienee oikeudenmukaisuus. He kaikki lienevät kuitenkin ihmisiä.

 

Jaa tämä sivu